Lauri Helle kertoo Prijuutin historiasta ja tulevaisuudesta viereisen yläasteen oppilaille, joita vieraili Taiteiden yössä paikalla kahden luokan verran.

Myös Prijuutilla osallistuttiin Tuusulan taiteiden yöhön perjantaina 11.8.2017. Hieno tapahtuma kertakaikkiaan. Päivän aikana yli 100 kävijää vieraili paikan päällä tutustumassa talon historiaan ja tulevaan toimintaan. Lisäksi nautittiin venäläisen teepöydän herkkuja, kuunneltiin trubaduuri Juha Peltomaan lauluja ja runoilija Tuomo Oksasen runoja.

Alunperin tarkoitus oli olla auki klo 15-19, mutta ekat vierailijat saapuivat jo yhden maissa ja poistumaan päästiin vasta puoli yhdeksän maissa, koska vierailijoita riitti siihen asti.

Lähes kaikkien kanssa ehdittiin keskustelemaan talosta sekä sen entisestä ja tulevasta käyttötarkoituksesta. Useimmat yllättyivät positiivisesti rakennuksen kunnosta käytyään sisäpuolella katsomassa. Julkisivut talossa ovat kieltämättä todella karussa kunnossa, mutta sisäpuolella näkyy terveitä hirsiä, alkuperäiset lattiat, ovet ja ikkunat.
Yleisin aloitus oli se, että kävijä on katsellut taloa yli kymmenen vuotta ja miettinyt miksi sitä pidetään tyhjillään ja voisiko sille tehdä jotain.

Keskustelua käytiin myös talon kunnosta ja pahimmista vaurioiden aiheuttajista, jotka ovat julkisivun maalaus muovimaalilla, eteläpuolen betoninen lattiavalu sekä sokkelista ulkoneva ”mantteli”, jolla on ilmeisesti tarkoitus olla korjata alunperin kivistä ladottua tuulettuvaa alapohjaa. Myös sisäänkäyntien katosten puutteelinen vedenohjaus on ajanut sadeveden ulkolaudoituksen ja hirren väliin, ja koska kosteus ei ole päässyt muovimaalin ansiosta kuivumaan, on tuloksena rajuja vaurioita.

Venäläisen teepöydän antimia

PRIJUUTTI – MONITOIMITALO TUUSULASSA

Prijuutin tulevaksi käyttötarkoitukseksi on kaavailtu mm. yhteisöllistä työtilaa sekä korjausrakentamiskeskusta, josta saisi neuvontaa vanhojen talojen kunnostukseen. Työ- tai kylätila voi tarkemmin sanottuna käsittää mm. kahvilan, puuverstaan ja avoimen työhuoneen luovan alan tekijöille ja vaikka työttömille. Lisäksi Prijuuttia voidaan vuokrata tilapäiseen käyttöön yhdistyksille ja kulttuurialan toimijoille. Alueella tullaan järjestämään myös erilaisia toimintaan soveltuvia tapahtumia sekä kursseja.

Pihalle on ollut puhetta grillikatoksesta, saunasta, perinnekasvien istutuksesta ja yleensäkin kaikille avoimen puutarhamaisen kohtaamispaikan tekemisestä. Tuleva toiminta on sitä mitä talon käyttäjän sinne tekevät, joten ehkä monitoimitalo kuitenkin kuvaa seuraavaa käyttötarkoitusta parhaiten.

Tarkemman sisällön haluamme kuitenkin suunnitella teidän, eli alueen asukkaiden sekä muiden toimijoiden ja kaikkien muiden aiheesta kiinnostuneiden kanssa. Tulemme syksyllä järjestämään tähän liittyen muutamia ideointitapaamisia pihatalkoiden lisäksi. Facebookin ja nettisivujemme lisäksi tiedotamme toiminnasta sähköpostilistalla, jonne voit liittyä tässä osoitteessa.

SEURAAVAT ASKELEET

Tilanne kunnostuksen suhteen on tällä hetkellä se, että viilaamme kunnan kanssa vuokra- ja yhteistyösopimuksia kuntoon. Käytännössä tämä tarkoittaa vastuiden ja velvollisuuksien kirjaamista ylös sekä yhteisymmärystä siitä, mihin kunnan talon kunnostukseen lupaama 150 000 euroa konkreettisesti voidaan käyttää. Ensimmäinen vuokrasopimus on tarkoitus tehdä vuoden 2024 loppuun saakka. Sopimukseen halutaan tietysti myös joku optio esimerkiksi 30 vuoden sopimukseen ensimmäisen periodin jälkeen jos ja kun kunnostus ja toiminta on edennyt suunnitelmien mukaan.
Tavoitteena olisi vielä tämän vuoden aikana tehdä seuraavat:
– purkaa sisääntulokatokset, jotka ajavat sadevettä julkisivulaudoituksen ja hirren väliin
– purkaa sisältä 1970-luvun jälkeen lisätyt lastulevyt ja lasivillat
– tyhjentää yläpohja eristeistä, jotka ovat jo osittain kostuneet

Toisen sisäänkäynnin yhteydessä olevia vaurioita

Näiden toimenpiteiden tarkoituksena on kartoittaa tarkemmin rakenteiden kuntoa sekä estää lisävaurioiden syntyminen.

Lisäksi kunta on luvannut siirtää Prijuutille huoltorakennukseksi 1970-luvun höylähirsisen rakennuksen jonka koko on hiukan yli 30 m2. Rakennus tullee tontille suunnilleen samalle paikalle, jossa ennen sijaitsi ns. keittiörakennus. Siirrettävä rakennus on nimeltään Bomba ja sijaitsee tällä hetkellä tyhjillään Riihikalliossa haukantien ja kotkantien kupeessa sijaitseva leikkipuiston vieressä.

Tästä ja tulevista kuvioista lisää myöhemmin!

Bomba rakennus kevättalvella 2017