Kävin 22.6.2016 tutustumassa Turunmaan korjausrakentamisyhdistyksen eli Curation toimintaan. Keskustelin yhdistyksen toiminnanjohtajan, Marianne Hemgårdin kanssa mm. heidän toiminnasta, hankkeista sekä yleisesti korjausrakentamisesta. Tutustuimme myös yhdistyksen toimintaympäristöön, eli Björkfeldtin taloon, josta käsin pyöritetään toimistoa, neuvontaa, käsikirjastoa ja korjausrakentamiskioskia sekä Mokullan varaosapankkiin.
Curatio on oman toiminnan lisäksi aikaisemmin kunnostanut/kunnostuttanut lukuisia rakennuksia kolmannelle sektorille, kunnille ja yksityisille. Nämä ovat toteutuneet hankerahoituksella jossa yleinen rahoitusmalli on ollu seuraava:
1. Kiinteistön omistaja maksaa materiaalikustannukset
2. Kunta tai kaupunki tukee palkkatukityöllistettyjen avulla jotka ovat työsuhteessa kaupungille.
3. Hankerahoituksella maksetaan n. kolmannes koordinaattorin eli toiminnanjohtajan vuosipalkasta. Lisäksi rahoituksella palkataan 1-2 ammattitimpuria vastaamaan kohteen kunnostustöistä sekä työllistettyjen ohjauksesta.
Vaikuttaa järkevältä mallilta jossa kustannukset sekä hyödyt jakaantuvat tasaisesti kaikkien osapuolten kesken.
Björkfeldtin talolla oli yhdistyksen käsikirjasto. Erittäin kattava valikoima alan teoksia, joista monet sellaisia joita ei mistään enää oikein saa. Voisikohan tälläisiä julkaista uudelleen pdf-muodossa? Kysyntää luulisi olevan ja samalla tulisi tallennettua kulttuuriperintiöä muiden nähtäville. Mikään ei kuitenkaan voita kirjaa käyttöliittymänä, joten tuollainen käsikirjasto tulee varmasti Prijuuttiinkin.
Itselleni toistaiseksi vieraasta hankemaailmasta opin taas paljon lisää. Siitä täytynee kirjoittaa jossain vaiheessa oma postaus, kun koukerot alkavat avatumaan. Kiitos Curatiolle ja Mariannelle vierailusta.
Ps. samalla reissulla järjestyi myös yllättäen tutustumiskäynti Toukolaaksoon, johon ”neljä kolmekymppistä kaverusta remontoivat kestävin menetelmin kahdeksi asunnoksi 101-vuotiasta Ristimäen koulua, joka on myös Touko Laaksosen eli Tom of Finlandin synnyinkoti.” Huikea talo ja mieletön miljöö Aurajoen varressa. Paljon oli jo tehty ja paljon edessä, mutta tekeminen vaikutti harkitulta ja järkevältä. Onnea projektiin!
Vastaa