Tuusulan kunnanhallitus on 20.6.2016 pidetyssä kokouksessa myöntänyt Prijuutti-hankkeelle suunnitteluvarauksen.
”247 § Helle Lauri, Prijuutin Y-tontin suunnitteluvaraus
Kunnanhallitus päätti myöntää suunnitteluvarauksen perustettavalle yhdistykselle 31.1.2017 saakka.
Lisäksi kunnanhallitus päätti, että Tuusulan kunta ei neuvottele ko. tontin myymisestä kolmannelle osapuolelle suunnitteluvarauksen voimassaoloaikana.”
Varsinainen suunnitteluvaraushakemus löytyy täältä.
Tämä tarkoittaa siis sitä, että nyt on lupa ja sitoumus aloittaa hommat kunnolla. Suunnitteluvarauksen aikana on siis tarkoitus kiteyttää hanke- ja liiketoimintasuunnitelma sekä tehdä tarkka kustannuslaskelma etsiä oikea rahoitusmalli.
Hanketta lähtee toteuttamaan Kierrätystehdas ry ja Tatsi ry.
Syksyn 2016 aikana on myös tarkoitus järjestää ainakin yksi talkooviikonloppu jossa Prijuutin piha-alue siistitään ja talossa tehdään kevyitä kunnostuksi, joilla estetään lisävaurioiden syntyminen. Lähtötilanne dokumentoidaan tarkasti valokuvien ja videoiden muodossa.
Tässä vaiheessa jo kiitokset Tuusulan kunnalle luottamuksesta ja tahtotilasta projektia kohtaan. Palvelu ja suhtautuminen projektiin on ollut erinomaista, joten tästä on hyvä jatkaa yhteistyötä eteenpäin!
Vastaa