Talvinen näkymä Prijuutille Tuusulantien suunnasta

Helmikuussa Prijuutilla tapahtui jälleen paljon. Eteläpäädyn betonilattia purettiin ja hiekkapohjaa alettiin kaivamaan esiin betonimurskan ja styroksijätteen alta. Myös talon pohjoispäädyssä oleva lankkulattia purettiin.

Kosteusongelmia aiheuttanut betonilattia saa luvan tehdä tilaa paremmille ratkaisuille.
Roskalavat on tuttu näky tontilla.
Lankkulattia väliaikaisesti pois tieltä..

Myös ulkolaudoituksen purkamista jatkettiin ja pahiten lahonneen talon koiliskulman hirsien purkutyöt aloitettiin.

Lahojen hirsien poisto alkamassa.
Puoliksi purettu ulkolaudoitus ja bajamaja tervehtyvät kävijää ilmoitustaulun takaa.

Suurimmat haasteet koettiin WC-tilojen rakentamisessa. Veden ja viemärin kanssa jouduttiin tappelemaan yllättävän pitkään, koska kukaan ei tiennyt mistä vesi talolle tulee ja miten liittymä saadaan takaisin käyttöön yli 15 vuoden tauon jälkeen. Helmikuun viimeisenä päivänä asiat kuitenkin ratkesivat ja talon sisällä vietettiin lämpimien wc-tilojen avajaisia. Bajamajasta jää kaikille talven aikoina hankkeeseen osallistuneille mukavan viileät muistot 🙂

Jossain vaiheessa luultiin, että putket ovat jäässä, kun vettä ei kuulunut.
Nyt tehty WC on vain korjaustöiden aikainen väliaikainen ratkaisu. Sosiaalitilat on jo lainkin mukaan pakko olla olemassa..

Ihmiset ja yhteistyö

Jo aiemmin alkanut yhteistyö läheisten oppilaitosten (Keuda, Careeria, Varia) kanssa laajeni ja helmikuussa yhteistyöneuvottelut aloitettiin myös Aalto-Yliopiston kanssa.

Kävimme myös tutustumassa Annalan huvilaan ja Hyvinvoinnin tilat -hankkeeseen, jonka yhteistyökumppaniksi Prijuutti ry liittyi.

Annalan Huvilassa on monia yhtymäkohtia Prijuutti-projektiin.

Helmikuussa Prijuutilla aloitti työt Tuusulan kunnan palkkaama rakennusmies, Kai Lihavainen. Samana päivänä aloitti myös uusi työkokeilija eli nyt hankkeella on taas hieman enemmän tekeviä käsiä. Helmikuussa koettiinkin ensimmäistä kertaa tilanteita, joissa työmaaparakki oli tauon aikaan melkein täynnä ihmisiä.

Tapahtumat

Helmikuussa Prijuutilla vietettiin ns. liikuntapäiviä yhdessä Tuusulan työtoimintakeskuksen kanssa. Kahden päivän aikana työtoimintakeskuksen väki kävi kuulemassa Prijuutti-talon historiasta ja sen kunnostusprojektin etenemisestä. Paistoimme pihalla makkaraa ja suunnittelimme yhteistyön jatkoa ja talkoita.

Grillipaikalle päästiin vasta lumitöiden jälkeen.

25.2. Prijuutti ry isännöi Keski-Uudenmaan Yhdistysverkoston tapahtumaa, jossa kohtasivat alueen järjestöt ja kunnan edustajat. Isäntänä / emäntänä toiminut Prijuutti ry kertoi omasta hankkeestaan ja toivotti kaikki yhdistykset tervetulleiksi osallistumaan projektiin.

Prijuutti ry:n puheenjohtaja Jouni Gustafsson ja Yhdistysverkoston kokouksen avauspuheenvuoro.

Piha-alue käyttöön jo 2019

Prijuutti ry jätti helmikuussa Suomen kulttuurirahastolle rahoitushakemuksen, jolla haimme tukea Prijuutin piha-alueen kunnostamiseen sekä pihasaunan, grillikatoksen ja puuliiterin rakentamiseen. Jäämme toiveikkaina odottamaan päätöstä, jonka pitäisi saapua huhtikuussa.

Voit seurata projektin etenemistä myös Facebookissa: https://www.facebook.com/prijuutti/