Prijuutti pihoineen osallistuu Tuusulan taiteiden yöhön 11.8.2017. Tällöin on mahdollisuus tulla kertomaan omat muistot Prijuutista, tutustumaan taloon ja kuulemaan tulevasta toiminnasta. Samalla voit tutustua Prijuutin tuoreeseen historianäyttelyyn, nauttia venäläisen teehuoneen antimista tai paistaa grillillä omat evääsi.

Paikalla on myös trubaduuri Juha Peltomaa, jonka ohjelmistossa mm. Eino Leinoa sekä kansanlauluja meiltä ja Venäjältä. Lisäksi runoilija Tuomo Oksanen lausuu runojaan.

Tapahtuma on avoinna perjantaina 11.8.2017 klo 15-19, joten Prijuutilta on hyvä jatkaa esimerkiksi pyöräillen Tuusulanjärven Rantatielle Taiteiden yön
päätapahtumiin.

Facebook-event
Tarkemmat saapumisohjeet
Lisätiedot Tuusulan Taiteiden yöstä